perjantai 21. elokuuta 2009






Ripsien pidennys ja tuuhennus.



Ajattelin kirjoitella tästä nyt hieman lisä infoa, joten tässä luku pläjäys ripsien pidennyksestä.

Ripsien pidennys tehdään siis laittamalla omiin ripsiin yksittäisiä ripsikuituja, joita löytyy neljää eri mittaa + volyymiripset. Ripsikuidut liimataan yksitellen kiinni omaan ripseen noin 0,5-1 mm päähän ripsen tyvestä. Ripsiä voi siis pidentää ja tuuheuttaa omien toivomuksie mukaan.
Jokainen ripsikuitu on todella luonnollinen ja kevyt. Ripset myös kaartuvat luonnollisella tavalla, joten pidennyksen jälkeen et taivuttimia tarvitse. Halutessasi ripset voidaan värjätä ennen pidennystä esimerkiksi viikkoa ennemmin.

Ripsien pidennyksen/ tuuhennoksen tekemiseen kuluu aikaa yleensä noin 1-2 tuntia. Riippuen asiakkaan haluamasta lopputuloksesta. Huolto vie aikaa 15-60 minuuttia.
Ripsien huolto tehdään noin 2-4 viikon välein.

Ripsien pysyvyys on siis noin 4-8 viikoa. Ripsesi elinkaari on normaalisti 60-90 päivää, jonka jälkeen ne tippuvat pois ja uudet ripset kasvavat tilalle. Kuidut siis lähtevät sitä mukaan, kun oma ripsesi tippuu pois. Tietenkin pysyvyyteen vaikuttaa se, miten itse ripsiäsi hoidat. Tampereen Sokos Oy Kun haluat pitää koko ripsilinjan kauniina, huolto tulee tehdä noin 2-4 viikon välein.

Ripsissä on kuitenkin tiettyjä ohjeita, joita noudattamalla saat pitkäaikaisemman ja kauniimman tuloksen. Eli ripsien laiton jälkeen et voi käydä suihkussa, saunassa tai pestä kasvojasi 24 tuntiin.
Tämän jälkeen saunominen on sallittua mutta runsas kuumuus saattaa ajan kanssa heikentää liimaan. 24- tunnin jälkeen voit alkaa puhditamaan kasvoja ja silmiä öljyttömällä meikinpuhdistus aineella. Vältä kuitenkin hankaamasta/ hieromasta silmää. Käsittele ripsiä muutenkin mahdollisimman hellästi. Älä käytä ripsientaivuttimia. Ripsiväriäkään et välttämättä tarvitse, koska ripset ovat todella kauniit ja näyttävät ilman ripsiväriäkin. Jos kuitenkin haluat vielä näyttävämmän tuloksen voit halutessasi ripsiväriä käyttää mutta vain vesiliukoista.
Olet ihanassa myymme pidennyksille suositeltavaa ripsiväriä.
Meiltä saat mukaasi aina kotihoito-ohjeet ja oman ripsikamman, jolla voit harjata
ja muotoilla ripsiä.

Olet ihanasta saatavilla siis Lash Be Long ripsien pidennys / tuuhennus.
Hinnat nyt 85 euroa tai 110 euroa, joka sisältää ensimmäisen huollon (2-viikon huollon) .




Tulehan siis testaamaan ja ihastumaan ;)


Olet ihana,
Suvianni








Tapahtumia..

Mahtava päivä!!


Olet ihana järkkäilee aina aika ajoin erilaisia teemapäiviä/viikkoja/iltoja jne.
Tässä olemme melko tehokkaita, ainakin vielä! ;)
Ja ideoita riittää vaikka kuinka!!
Auki ollessamme olemme ehtineet viettää jo ystäväavajaisia, kirppariviikkoa, tuoteiltoja, olemme kutsuneet ystäviä ihanan pikku terassille syömään ja muutenkin vain kahville.
Syksylle ja talvelle on suunniteltu jo monen moista projektia ja tapahtumaa..

Tässä kuva satoa tapahtumista...














Lisäksi, ollaan Jessican kanssa myös melko tehokkaita tykypäivien viettäjiä ja kesä onkin otettu suht. rennosti, vai?? ;)
Nyt ollaan palailemassa lomiltamma töihin ja talvi painetaan kovasti töitä, joten tykypäivät/ illat tulevat tarpeeseen, vai mitä ?










Muistakaa rentoutua,
Suvianni




perjantai 14. elokuuta 2009


Perinteinen intialainen pää- ja kasvohieronta öljyllä.

Päässä sijaitsee meille elintärkeät ja keskeiset elämän toimintoja ohjaavat elimet kuten ; aivot, monien hermoratojen päät ja koko inhimillinen ajatustoiminta. Myös neljä tärkeintä tuntoelintä ovat pään alueella; silmät, korvat, nenä ja suu.
Siksi meidän jokaisen päänalue tarvitsee erityisesti rentoutumista, huolehtimista, terveyttä ja hyvää oloa. Niskan alue ja hartiat liittyvät läheisesti pään toimintoihin, joten niitäkin täytyy muistaa hoitaa.

Perinteisissä intialaisissa hoitomuodoissa, kuten Ayurvedassa eli elämän tieteessä suositellaan pään hieromista joka päivä. Pään alueen verenkierto ja muut virtaukset voivat häiriintyä lihasjännityksistä ja kivuista.

Perinteisee intilaisee pää- ja kasvohierontaan kuuluu niska- hartiaseudun,

pään ja kasvojen hieronta.
Hieronnassa käydään läpi kehon energiakohtia, joita kutsutaan ”MARMA” pisteiksi,

jotka vastaavat kiinalaisessa lääketieteessä akupisteitä. Ihmisen kehossa on 107 tärkeintä marmapistettä, joista jopa 37 sijaitsee pään alueella. Lisäksi meillä jokaisella on seitsemän pääenergiakeskusta eli ”SHAKRAA” ja energia ratoja eli ”NADEJA”.
Hieronnassa käytetään asiakkaalle sopivaa tyyppiöljyä, joka valitaan jokaiselle henkilökohtaisesti tyyppitestin avulla. Näin öljy on juuri asiakkaalle sopiva ja hoitavin.

Päähieronnan edut:

- Avaa pään alueen lukkiutumia
- Poistaa epämiellyttävää kuumuutta päässä
- Helpottaa päänsärkyä ja ehkäisee migreenin tulemista
- Elvyttää päänahan huokosten toimintaa ja edistää hiustenkasvua
- Voi parantaa näkökykyä, kuuloa ja tuoksujen havaitsemista
- Stimuloi hermojärjestelmää ja energiapisteiden toimintaa
- Edesauttaa energiaratojen ja marma/akupisteiden toimintaa
- Rauhoittaa ja rentouttaa mieltä ja vähentää yliaktiivista ajatustoimintaa


Kenellä intilainen pää- ja kasvohieron erityisesti sopii?

- Stressaantuineille
- Unihäiriöistä kärsiville
- Päänsärkypotilaille (migreeniä sairastavat; lääkkeet mukaan)
- Masennusta sairastaville
- Ahdistuneille potilaat
- Ylivilkkaille lapsille, ADHD, keskittymishäiriöt..
- Jos kärsit leukojen/hampaiden jännitystiloista
- Reumaatikoille, Fibromyalkiaa sairastaville
- Nivelkivut, säryt jne.
- Saattohoidossa oleville
- Parkison potilaille
- Paniikkikohtaus- häiriöt
- Halvaantuneille
- Ihottuma potilaille (huom. Jos pään alueen ihottumia tai tulehduksia niin ei sovi)
- Astmaatikoille


Kenelle intilainen pää- ja kasvohieronta ei sovi?

- Jos verenpaine on koholla, jota ei saada lääkkeillä laskuun
- Syöpäsairaille. (Huom. Jos hoidot ovat loppu ja vain esim. Lääkkeet käytössä, voit tulla
hoitoon)
- Selkeät aivoverenkiertohäiriöt
- Pitkälle edennyt dementia tai alzheimer (poikkeus on laitoksessa olevat potilaat)
- Ei skitsofreniaa tai psykoosia sairastaville!
- Kiertohuimauspotilaille
- Kuumeiselle tai flunssaiselle asiakkaalle
- Epilepsiaa sairastaville (Huom)
- Krapulaiselle tai samana iltana kovasti juhlimaan lähtevälle


Erityisen varovaisia täytyy olla :

- Raskaana olevien äitien kanssa, hoitoja mieluummin raskauden ”paremmalla” puolella.
- Jos asiakkaalla on tahdistin niin alkuun ei hoideta marmapisteitä.
- Epilepsiaa sairastavien kanssa, hoitajan täytyy tietää epilepsiakohtauksen oireet ja hoito.

Hoidon jälkeen muista:

Juoda runsaasti! Muista myös kertoa hoitajalle kokemuksista ja tuntemuksistasi.


Tule rentoutumaan täysin siemauksin!!
Suvianni

keskiviikko 12. elokuuta 2009

avajaiset



Oli meillä nekin..

Avajaiset,

Ystävä avajaiset!

ja tässä lähes ainut julkaisukelpoinen kuva ?

Mutta hauskaa siis oli ja ihanaa,
että lähes kaikki meidän rakkaat pääsivät juhlimaan meidän unelmaa!!
Ja ihanat vielä muistivat meitä mitä kivemmilla lahjoilla ja korteilla..

mm. tässä ehkä paras lahjamme ikinä.


Tulehan siis istumaan siihen!

Olet ihana, Suvianni




Alku!

Olet ihana!

ja tervetullut olet ihanan blogiin..


Nyt se on sitten alkanut, meidän oma blogi!

Jos et ole vielä meistä tietoinen niin...

Olet ihana on Suviannin ja Jessican oma salonki-putiikki helsingin lapinlahdenkatu ysissä!

Ihana pieni 20- neliöinen liike, kotoinen rentoutumispaikka, jonne jokainen ihana voi tulla hemmotteluun taikka vain pistäytyä kahvilla :)

Olemme avanneet kesän alussa ja tarjolla siis parturi -kampaamo palvelut, meikkaukset, erilaiset meikkikurssit, kulmien- ja ripsien värjäykset, rakennekynnet, intialainen pää- ja kasvohieronta, aromahieronta, mani- ja pedikyyrit ihanilla Ciate`n tuotteilla jne..

Syksyn mittaan tulossa ainakin ripsien pidennykset!!!


Myynnissä meillä Wellan hiustuotteet, herkullinen Ciaten mani- ja pedikyyrisarja ja Art-decon meikit.

Lisäksi ihanassa myynnissä käsintehdyt korut, asusteet, vaatteet ja erilaiset käsityöt. Valikoima vaihtuu aika ajoin ja tuotteemme ovat lähes aina käsintehtyjä!!

Lisäksi järkkäämme erilaisia teemapäiviä/iltoja/viikkoja. Kuten viime lauantaina alkaneen olet ihanan kesäkirpparin, joka kestää loppuviikon, joten kannattaa tulla tekemään vielä löytöjä ja hyötymään hyvistä tarjouksistamme.

Nyt tarjolla vanhoja kenkiä, laukkuja, vaatteita ja tietenkin käsitehtyjä koruja, pantoja, tyynyjä jne.


Tule siis piipahtamaan uudessa liikkeessämme ja hyötymään vaikka heti tämän viikon tarjouksista!! 

- Intialainen pää- ja kasvohieronta 40e

- pedikyyri Ciaten tuotteilla + aromajalkahieronta yhteensä 45e

- Wellan tuotteet 10/kpl

- Meikit 25e

- Kahden Ciate tuotteen ostajalle nyt Ciaten kynsilakka kaupanpäälle!!

Tarjoukset voimassa siis tämän viikonloppuun.


Olet ihana,

Suvianni