torstai 22. marraskuuta 2012

Pikkujoulut

Meillä on Ivana Helsingin liikkeessä pikkujoulut ensi ke 28.11. klo 18! Tervetuloa kaikki asiakkaat! Toivomme etukäteisilmoittautumisia, kaveri mukaan! Luvassa aika kivaa ohjelmaa, joten kannattaa tulla!:) Ivanan tuotteista myös 15% alennus illan aikana!

Ensimmäiset pikkujoulut kolme vuotta sitten :)

tiistai 20. marraskuuta 2012

The kampaus

Pikkuinen hauska juttu on pakko jakaa kansanne. Nimittäin alla oleva, upean kaimani ihana lettikampaus, on ehdottomasti kaikkien aikojen (urani;)) toivotuin kampaus. On aika hauskaa kun asiakas kaivaa laukustaan kuvan, että tällaisen haluaisin, ja se on jälleen tämä:) Kampaus on kaunis, mutta pyrin aina vielä parempaan ;)

Ihanaa marraskuuta, koitetaan jaksaa, se on pian ohi!!:)

J


maanantai 12. marraskuuta 2012

Vallilan pressi-kevät 2013

Meillä oli Jessican kanssa taas super hauska työaamu viime viikolla, kun kävimme laittamassa Vallilan suunnittelijat " kuntoon" Vallilan pressitilaisuuteen. Vallilalta on tulossa taas ihan mielettömiä kankaita ensi keväänä. Suosittelen tutustumaan ja hankkimaan oman suosikin kotiin, mökille tai vaikka työpaikalle.  Pääsimme myös tutustumaan ihaniin kevään kankaisiin. Meiltä Olet Ihanasta löytyykin tällähetkellä Matleenan suunnittelema sulkatemppu kangas monessakin muodossa. 
Alettiin Jessican kanssa suunnitella jo kevät ilmettä Olet Ihanaan ja taidettiin löytää uusi ihana kangas meille!!  Itse voisin hypätä helposti talvi/joulu ilmeestä suoraan näihin ihaniin kevät kuoseihin.... Tässä vähän tunnelmia pressistä...












Voit lukea lisää tulevasta mallistosta... TÄÄLTÄ!

Ripsienpidennykset ja marraskuun tarjous!

Pitkästä aikaa vähän juttua ripsistä, koska uusia asiakkaita tulee aina ja monia kiinnostaa ripsien työstäminen, huolto, pysyvyys jne.. : )



Ripset ovat jatkuvasti eri kasvuvaiheessa. Kuidut pyritään liimaamaan aina ensin lyhyimpiin, kasvuvaiheen alussa oleviin ripsiin, jolloin kuitu kestää ripsessä koko ripsen elinkaaren ajan. Kuituja laitetaan myös pidempiin lepovaiheessa oleviin ripsiin, vaikka kuidut eivät kestäkään rivistössä tällöin yhtä pitkään, kun kasvuvaiheessa olevissa ripsissä. Näin ripsistä saadaan luonnollisen näköiset. Tarkoitus on kuitenkin aina laittaa ripset "täyteen" eli jokaiseen yksittäiseen omaan ripseen asennetaan yksi YKSITTÄINEN kuitu.

Ripsien normaali elinkaari on 4-12 viikkoa. Kasvuvaiheen lopussa ripsi tippuu luonnollisesti ja kuitu lähtee oman ripsen mukana. Uusi ripsi kasvaa tippuneen tilalle. Kuituja kiinnitettäessä ei voida tietää, missä vaiheessa mikäkin ripsi on, joten on normaalia, että rivistöstä saattaa tippua jo seuraavina päivinä muutamia kuituja. Joidenkin asiakkainen ripsen elinkaari on pitkä ,joten silloin huoltävälit saattavat olla pidempiä, jolloin liimakin saattaa alkaa jo "pettää" eli myös pelkkiä kuituja voi tippua ilman omaa ripseä. 

Huolto tulisi suorittaa noin 3-4 viikon välein pitääksesi ripset aina kauniin näköisinä. Luonnollisen tuloksen saavuttamiseksi ripsiä laitetaan noin 60-140/silmä. Huolloissa ripsiä lisätään uusiin kasvaneisiin ripsiin. Kuitujen määrä riippuu aina asiakkaan omien ripsien määrästä. Lopputuloksen määrittää kuitujen kaarevuus, paksuus ja pituus. Itse suosittelen ohuita (0.15) kuituja ja pituus kannattaa katsoa oman ripsen pituuden mukaan. Mielestäni parhaat ripset ovat luonnolliset ja kauniit. 

Älä kastele ripsiä 24h ripsien laitosta. Samana päivänä ei siis suositella hikoilua, saunaa,solariumia, suihkua tms.. 
Muista myös hankkia öljytön meikinpoistoaine ja muista harjata ripset päivittäin ripsiharjalla. 
Muuten voitkin elää ripsien kanssa normaalisti ja helposti ;) 



Nyt kannattaa siis laittaa räpsyt kuntoon tulevia pikkujouluja varten, 
KOSKA Marraskuun aikana kaikki uudet ripsienpidennykset 70 € !! 
Varaa siis oma aikasi heti!! 


Olet Ihana
Suvianni 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Kaikki asiakkaat mukaan!

MUISTA VARATA AIKA MARRASKUULLE!!! KOSKA, Marraskuun aikana käyneistä asiakkaista Olet Ihana lahjoittaa 1 € / asiakas Movember keräykseen!! 





Suvianni & Jessica

perjantai 2. marraskuuta 2012

MOVEMBER 2012


 TERVETULOA MOVEMBERIIN

 Olet Ihana on ollut mukana jo 2 vuotta Movember kampanjassa ja haluamme olla mukana myös tänä vuonna ja tietenkin isolla panoksella!! 
Toivommekin, että meidän ihanat asiakkaat, ystävät ja perheet ottaisivat myös osaa Movemberiin ja lähtisivät mukan hyvän asian puolesta. 
Marraskuu ja koko kampanja on virallisesti lähtenyt käyntiin eilen ja nyt jo kampanjaan on saatu mielettömän hyvin porukkaa mukaan. 


Me olemme siis perustaneet Olet Ihanalle oman tiimin ja toivomme, että lähtisitte joukkueeseen mukaan, lahjoittamaan ja keräämään lahjoittajia. Pienikin lahjoitus tulee tarpeeseen ja upeaa olisi, että kerrot asiasta eteenpäin.
Tässä siis linkki meidän virallisille MO-sivuille, josta pääsette mukaan messiin!! http://fi.movember.com/mospace/

Miehet ovat vetäneet viiksensä lyhyeksi, jotta projekti voi alkaa mutta muistetaan me MO-siskot olla myös mukana tukemassa. 


 Movemberin viralliset sivut http://fi.movember.com/?home
 
"Joka vuoden marraskuussa Movember-kampanja pyytää miehiä ympäri maailman kasvattamaan viikset. Niillä kerätään kipeästi tarvittavaa rahaa, jolla lisätään tietoisuutta miesten terveyteen liittyvistä asioista. Ensimmäiset Movember-viikset kasvatettiin jo vuonna 2003 Australiassa ja sen jälkeen sana on kiirinyt Movemberista ja miesten terveyskysymyksistä ympäri maailman. Virallisia Movember-kampanjoita järjestetään nykyään Australiassa, Uudessa-Seelannissa, Isossa-Britanniassa, Yhdysvalloissa, Kanadassa, Etelä-Afrikassa, Suomessa, Alankomaissa, Tanskassa, Norjassa, Belgiassa, Tsekin tasavallassa, Espanjassa, Hong Kongissa, Singaporessa, Ranskassa, Saksassa, Ruotsissa, Sveitsissä ja Itävallassa. Ympäri maailmaa asuvat Mo Brot ja Mo Sistat ovat tärkeässä asemassa – ilman heitä Movember ei olisi kasvanut nykyiseen mittaansa. Rekisteröidyttyään movember.com –sivulla (rekisteröityä voi vaikka tänään), miehet (Mo Brot) aloittavat marraskuun ensimmäisenä päivänä naama puhtaaksi ajeltuna Movemberin ja loppukuun ajan he kasvattavat itselleen viiksiä. Miesten tavoitteena on kerätä rahallisia tukijoita viiksienkasvatusprojektilleen, jota myös naiset (Mo Sistat) voivat tukea parhaansa mukaan. Kuun lopussa järjestetään sitten perinteiset bileet, jossa Mo Brot ja Mo Sistat juhlistavat viiksiprojektin ja varainkeruun päättäjäisiä. Bileet huipentuvat tavoiteltujen Miss Movember- ja Man of Movember -tittelien julkistamiseen.

Mo Brot auttavat parantamaan miesten terveyttä. Marraskuun ajaksi heistä tulee liikkuvia ja puhuvia mainostauluja. Mo Brot tuovat teoillaan ja puheillaan esille tärkeää aihetta, josta puhutaan hyvin vähän. Yhdessä me annamme miesten terveydelle uudet kasvot."



Jos haluat kysyä lisää kampanjasta voit soittaa tai meilata meille niin kerromme lisää!! Nähdään VIIMEISTÄÄN marraskuun lopussa Movember gaalassa, jossa me viimestään hoidellaan teidän viiksiasiat kuntoon ;)

Suvianni & Jessica