torstai 22. syyskuuta 2011

Kesän suloisia morsiamia


Meidän lemppari työpäiviä ovat ehdottomasti päivät, jolloin saamme laittaa hääporukkaa juhlakuntoon : ) Yleensä hääpäivän kampausta ja meikkiä suunnitellaan morsiamen kanssa hyvissä ajoin ennen häitä, suunnittelupäivät ovat mukavia varsinkin, kun jokaisella morsiamella on oma tyyli ja persoona. Usein jokaisella on jo jokin idea tai ajatus meikkiin ja hiuksiin mutta välillä voi olla tilanne, ettei tiedä yhtään mitä haluaa. Silloin alamme yhdessä miettiä häätyyliä. Hyviä vinkkejä on selata ihania hääblogeja, häälehtiä ja selata netistä eri meikki- ja kampausideoita. Kerromme myös omia ehdotuksia ja ideoita. Aina ei koemeikkiä- tai kampausta haluta mutta suosittelemme kyllä, jos et esimerkiksi ole ikinä käynyt meikissä. Hääpäivä on kuitenkin tärkeä päivä ja jokainen haluaa näyttää upealta mutta kuitenkin itseltään : )Lisäksi usein myös meikkaamme ja laitamme kampaukset  kaasoille, äideille, anopeille ja sopimuksen mukaan kaikille halukkaille. Haluamme, että jokaisen morsiamen päivä on rento, upea ja ikimuistoinen ja senkin vuoksi teemme usein meikin siellä, missä morsian viettää hääpäivän aamun. Hotellilla, kotona, vanhemmilla jne.. Pakkaamme siis kimpsut ja kampsut autoon ja hurahdamme sovittuun paikkaan tuunailemaan hääporukkaa juhlakuntoon : )  Meidän hääpaketti hintoihin kuuluvat aina matkakulut pääkaupunkiseudun sisällä.

Tänä kesänä ja syksynä olemme saaneet laittaa paljon ihania hääseurueita juhlakuntoon ja tässä nyt super kaunista ja romattista kuvasaldoa. KIITOS KUVIEN LÄHETTÄJILLE!!






 


Laura ja Pasi
Kuvaaja : Johanna Hietanen photography
http://johannahietanen.com/





 Heidi ja Kaasot



Mikko ja Terhi

Paula

Laitan vielä loppuun pari linkkiä ihaniin hääblogeihin.
http://ruffledblog.com/
 http://johannahietanen.com/
http://www.stylemepretty.com/
http://www.projectwedding.com/blog/


Paljon onnea vielä kaikille ihanille morsiamile!

Suvianni ja Jessica














2 kommenttia:

  1. Ihania morsneitoja: en malta melkein odottaa "omaa päivää",koskas me alettaisiin suunitella lookkia? :)

    VastaaPoista
  2. No ei niin! :) Milloin haluisit?:)

    VastaaPoista